Erityisesti vegaaneille ja kananmuna-allergisille sopiva kikhernekäs on monipuolisesti muunneltava letun muotoinen ruoka. Perusohjeella saat n. 2 pientä tai yhden ison letun. Nesteen määrää varioimalla saat kiinteämpiä ja juoksevampia versioita. Paksu lettu jää sisältä mehevämmäksi.
Vatkaa kaikki ainekset sekaisin ja kuumenna paistinpannu. Paista kikhernekäs reilussa öljyssä n. 30-60 sekuntia molemmilta puolilta, tai jos teet suuremman taikinan ja isompia lettuja niin 2-3 minuuttia per puoli.
Kaada kattilaan 3 l vettä sekä 1 rkl suolaa ja laita vesi kiehumaan. Sekoita taikinan ainekset hyvin, vaivaa pari minuuttia ja muotoile n. 20 cm pitkä pötkö. Keitä seitanpötköä 20-30 min. Anna jäähtyä ja leikkaa pihveiksi. Marinoi pihvit halutessasi grilli- tai soijakastikkeessa ja paista pannulla miedolla lämmöllä kunnes pinta on kauniisti ruskistunut.
Murekkeen tyyppinen seitan käy erityisesti ruskeakastikkeen kanssa. Voit lisätä taikinaan mausteita oman maun mukaan ja vaikka valmiiksi kypsennettyjä kasviksia, esimerkiksi pieneksi silputtua ja kuullotettua sipulia, paprikaa tai sieniä.
Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Sekoita kuivat ainekset ensin keskenään ja lisää sitten kosteat ainekset. Vaivaa taikinaa käsin pari minuuttia, jotta kaikki ainekset sekoittuvat ja taikinasta tulee yhtenäinen. Muotoile taikinasta n. 20-25 cm pitkä paisti, aseta öljyttyyn vuokaan ja kääntele öljyssä. Voit kaataa vuokaan myös pari desiä kasvislientä ja valella mureketta liemellä paiston aikana. Paista uunissa 50 minuuttia, anna vetäytyä hetki ja nauti!
Proteiinipitoista gluteenijauhoa voit käyttää myös leivonnassa tuomaan taikinaan tarvittavaa sitkoa. Esimerkiksi täysjyvävehnäjauhoista tehtävässä pitsa- tai leipätaikinassa voit helpottaa vaivaamisvaihetta huomattavasti vain lisäämällä täysjyväjauhojen sekaan esim. seitsemäsosan gluteenijauhoja.
Ohje 2 pellilliselle pitsapohjaa tai yhdelle vuokaleivälle:
Sekoita veteen kuivahiiva, öljy, sokeri ja suola ja sekoita (esimerkiksi käsin) kunnes hiiva on liuennut veteen. Kaada täysjyvävehnäjauhot ja gluteenijauho päälle ja sekoita nopeasti, jotta kaikki jauhot sekoittuvat nesteeseen. Vaivaa taikinaa pari minuuttia, kunnes se on kimmoisa ja yhtenäinen.
Anna taikinan nousta huoneenlämmössä 0,5 – 1 tunti tai vaikka yön yli jääkaapissa (muista antaa taikinan lämmetä huoneenlämmössä ennen paistamista). Kauli taikinasta kaksi pellillistä pitsapohjia ja täytä mielesi mukaan. Tehdessäsi leipää voit kaataa taikinan öljyttyyn uunivuokaan ja paistaa sitä 225 asteessa n. 35-40 minuuttia.